Satu Taivaasta
Tulemme metsästä, tulemme vihdoinkin,
revittyinä ja kipein mielin.
Ryteikön läpi me tulimme taistellen,
Jumala tietää sen.
Lukeeko Jumala viaksemme haavat,
joita omattunnot ja sydämet saavat -
niinkuin päällä maan
onnettomuutemme viaksi luetaan ?
Tulemme kompastellen ja horjuen,
itkettyinä ylitse kynnyksen
käsin ja kasvoin kauhean likaisin.
Sanomme: Jumala, löysimme vihdoinkin.
Jumala istuu joulupöydässän,
kaikki kauniit enkelit vierellään.
Varmaan hän valonsa meillekin paistaa suo,
sanoo: tulkaa, lapseni, kuusen luo,
Jumalalla on nukke kädessään,
särkynyt nukkeni, joka on saanut pään -
niin, ja veljeni on leikkihevonen,
taas se on saanut harjansa iloisen,
Jumalalla on hyrrä ja katsohan,
kun se pyörii, näemme maailman:
hilpeästi ympäri pyörähtää
kaikki, mikä on ollut tärkeää.
Mitäpä merkitystä on sillä,
nyt kun leikimme kuusen ympärillä!
Hiljaa helisten taivaan kello lyö,
leikimme, kunnes tulee yö.