EINARIN 50 -VUOTISPÄIVILLE KIRJOITETTU RUNO

kirjoittanut Eila Verkkonen

PÄIJÄNTEEN KASVATTI

Oli saanut suoniinsa laivurinverta
tuo nuori mies, sillä joka kerta
kun laivan näki niin kaipauskumma
sielussa syttyi kyntää merta

Ja pestin hän laivaan sitten sai
mutta kohtalo toisin sääti kai
Juna myöhästyi, laiva lähti pois
ja upposi merellä, hän myös uponnut ois
- jos kerkisi mukaan -

Kun merelle lähtö jäi nyt sikseen
niin Päijänne kutsui kasvatikseen.
Kansmiehenä aloitti, kahdeksantoistias vaan
kun oli jo päällikkö laivallaan

Vuodet vierivät, pojasta tuli mies
kaikki karit ja saaren syrjät ties
oli uskollinen hän paikallaan
ja oli Päijänteellä kuin kotonaan

Oli matkassa tuulta ja myrskyäkin
mutta silloin kun raivosi lujemmin
läpi myrskyn hän itse ohjasi laivaa
ei säästänyt omaa työtä ei vaivaa

Mut’ jokaisen kestetyn myrskyn jälkeen
oli tyyni taas, tuli päivät selkeen
ja Päijänne hymyili kasvatilleen
niin yhteistyö se jatkui silleen.

Oli Leivonmäin saloilla Koivikkorinne
soma pikkutalopa kohosi sinne
sen valtiaaks’ elämän ystävän sai
ja ol’ onnellinen, no totta kai.

Maanviljelijäks’ ei kuitenkaan
hän ryhtynyt, jatkoi ammattiaan.
Ken Päijänteen lumoihin joutuu kerta
ei unhoittaa voi sisämaa merta.

Joka kevät kun jäät repes liitoksistaan
piti Päijänne huolen kasvatistaan
hänet kutsui aaltoja kyntämään
- kodin valtiatar taas jäi ikävään.

Niin vaihteli talvet, kesät ja syys
ilo, onni, huolet ja ikävyys
yhä riitti työtä ja kiirettäkin
ajan kulua huomasi harvemmin.

On jo elämänkeväällä vuosia monta
viiskymmentä pitkää ja loputonta
on taival ehtinyt puolitiehen
mutta vielä on ryhti reipas miehen

Mitäs tuo on, viisikymmentä vasta!
nuo vuodet on kuin lahja taivahasta
Vakava miehuus alkaa päivästä tästä
vielä paras on jäljellä elämästä.

Vielä jaksat uurastaa monta vuotta
ei Päijännekään vuota keväisin suotta
Sua tänään kiitämme rakkahasti
ja toivomme: eläthän sataan asti.

Paluu edelliselle sivulle: Edellinen sivu